Pikavippi / Vinkki

Inflaatio kurittaa – miten tavallinen suomalainen voi selviytyä sen vaikutuksilta?

Inflaatio on ollut keskuudessamme jo jonkin aikaa ja ihmiset ovat alkaneet säästeliäiksi. Se onkin jännä asia, että kun inflaatio iskee, rahaa yritetään käyttää luonnollisesti vähän, turvataksemme vaikeat ajat. Samaan aikaan kuitenkin yritykset ovat vaikeuksissa ja tarvitsisivat asiakkaita selvitäkseen.

Kaikki elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet pilviin ja sen vuoksi onkin hyvä pysähtyä miettimään, millä eri keinoin suomalainen tavan tallaaja voi vaikuttaa omaan taloustilanteeseensa positiivisesti. Lue nämä vaihtoehdot ja valitse niistä itsellesi sopivin.

Vertaile, vertaile, vertaile

Se voi viedä aikaa, mutta helpompaa se on, kuin perunoiden kylväminen maasta. Kun jaksat omassa taloudessasi nähdä vaivaa tarjouksien perässä kulkemisessa, ruoan hintojen vertailussa ja ostamalla suuremman määrän ruokaa kerralla, tulet säästämään pitkän pennin. Suurempien satsien kerralla kokkaaminen, tarjouslihan pakastaminen ja marjojen kerääminen esimerkiksi tuovat suuriakin säästöjä.

Tämän lisäksi vertailua ei kannata jättää ainoastaan elintarvikkeisiin. Nimittäin eri sopimukset ovat nyt kovassa huudossa varsinkin sähkön kallistumisen myötä. Jos sinulla on vielä voimassa halpa sähkösopimus – loistavaa. Kannattaa kuitenkin tarkistaa myös muut sopimukset, kuten taloutesi liittymät ja kuukausittain toistuvat maksut.

Lainojen yhdisteleminen

Monesti lainojen yhdistäminen on fiksua, jos taloudessasi on monta päällekkäistä lainaa. Lainojen korot ja sopimusehdot voivat olla hyvin erilaisia, minkä vuoksi esimerkiksi virheellisesti veloitetut lainanlyhennykset tai muut ongelmat voi olla vaikeaa erottaa. Myös pikavippien yhdistäminen on helppo vaihtoehto, jos niitä on kertynyt useampi.

Kyseessä on siis keino, jolla voit rahoittaa nykyiset lainasi, mutta koittaa saada niihin entistäkin paremmat ehdot. Älä käsitä väärin – sillä lainan rahamäärä pysyy täysin samana. Siksi voi olla oikeasti aika harkita lainojen yhdistelemistä, sillä siitä on monille suuri hyöty.

Pienet menot boikottiin

Nappasitko taas uutuus-suklaapatukan kassalla tai kävitkö kahvilla kotimatkan varrella, vaikka kotona olisi odottanut hyvää kahvia sekä vanha kunnon Moccamaster? Tämä on hyvin yleistä ja heräteostoksia tuleekin tehtyä paljon. Se on inhimillistä.

Kaupat tietävät sen, sillä heillä on takanaan joukko ammattipsykologeja, jotka tutkivat ihmisten ostoskäyttäytymistä. Ihmiset lumotaan niin tuoteasettelulla, kuin musiikilla, jotta askeleet menisivät hitaammin ja toisaalta silmät ja kädet kovemmin – heittelemässä uusia ostoksia ostoskärryihin.

Kiinnitä siis huomiota omaan ostoskäyttäytymiseesi, sillä pienillä valinnoilla on oikeasti suuri merkitys kuukauden kokonaisbudjetissa. Mitä jos ensi kerralla joisitkin kahvilan kahvikupillisen kotona?

Säästöt myös sijoituksiin

Jos et vielä ole koskaan sijoittanut, mutta se on käynyt mielessäsi useita kertoja – ei hätää, et ole tämänkään “ongelman” kanssa yksin. Moni miettii sijoittamista, mutta pelkää, ettei osaa aloittaa sitä ja sen vuoksi se voikin jäädä useiksi vuosiksi vain ajatuksen tasolle.

Inflaation kynnyksellä säästäminen voi ollakin fiksua, mutta jos rahan arvo laskee rajusti, voivat säästöt myöhemmin olla jopa kymmeniä prosentteja pienemmät. Tämän vuoksi moni rahaguru onkin tuonut esille, että rahaa kannattaisi sijoittaa varsinkin tällä hetkellä.

Tärkeintä on, että aloitat jostain. Se voi olla todella pienikin summa kerralla, mutta pääasia, että asian eteen alkaa tekemään jotain. Netti ja some ovat pullollaan erilaisia vinkkejä ja oppaita, kuinka sijoittamisen pystyy aloittamaan.

Kaikki järjestyy

Vaikka raha-asiat ovat parhaillaan meidän kaikkien mielen päällä – älä ahdistu. Ja jos ahdistus valtaa mielen niin puhu jollekin.

Kannattaa valaa uskoa itseensä, sillä me kyllä pärjäämme. Välillä voi olla tiukempaa, mutta tilanne ei kestä loppuelämää. Luota siihen.


Muuta mielenkiintoista luettavaa

MobilePay: Tehokas ja kätevä maksupalvelu

MobilePay on tehokas ja kätevä mobiilimaksupalvelu, joka on saavuttanut suuren suosion Pohjoismaissa. Sen avulla voi maksaa verkko- ja fyysisissä kaupoissa sekä siirtää rahaa suoraan ystäville ja tuttaville. MobilePayn käyttö helpottaa arjen raha-asioiden hoitoa ja tarjoaa nopean ja turvallisen tavan maksaa ostokset.

Lego Master Suomi – joukkueet rakentavat mestariteoksia

Lego Masters Suomi on suosittu kilpailuohjelma, jossa tiimit kilpailevat luomalla upeita rakennelmia Lego-palikoista. Osallistujat osoittavat luovuuttaan, taitojaan ja tiimityötä rakentaessaan uskomattomia Lego-teoksia. Kilpailu vaatii mielikuvitusta, tarkkuutta ja nopeita ratkaisuja. Lego Masters on inspiroiva ohjelma kaikille Lego-faneille, jotka rakastavat nähdä palikoiden muuttuvan.

Navionics: Edistyksellinen merikarttasovellus ja navigointiratkaisu

Navionics on merkittävä merikarttasovellus ja navigointiratkaisu, joka tarjoaa veneilijöille ja muiden vesistöjen käyttäjille luotettavaa ja tarkkaa tietoa vesiväylien tilasta, satamista, syvyyskartoista ja muista navigointiin liittyvistä tiedoista. Tämä edistyksellinen sovellus on suunniteltu tukemaan veneilijöitä, purjehtijoita ja kalastajia heidän matkallaan turvallisuuden ja tehokkuuden parantamiseksi.

Google Pay – Nopea ja kätevä maksupalvelu arkeesi

Google Pay on Google-yhtiön kehittämä mobiilimaksupalvelu, joka mahdollistaa maksujen suorittamisen älypuhelimella tai muilla yhteensopivilla laitteilla. Se perustuu NFC (Near Field Communication) -teknologiaan, jonka avulla käyttäjä voi maksaa lähilukuteknologiaa tukevissa kaupoissa ja verkkokaupoissa ilman fyysisiä maksukortteja.

Mikä on dropshipping verkkokauppa?

Dropshipping -verkkokauppa on yksi nopeimmin kasvavista liiketoimintamalleista nykypäivän digitaalisessa maailmassa. Dropshipping mahdollistaa yrittäjille verkkokaupan perustamisen ilman tarvetta varastolle, tuotteiden pakkaamiselle tai lähetysten hallinnalle.

Vastaa